Seuraavan "ison OPS-kierroksen" OPSit tulevat voimaan syksyllä 2013. Valmisteluaikataulua on aiemmasta aikaistettu reippaasti. Sen myötä opetustarjonta saadaan opiskelijoille näkyviin aiempaa aikaisemmin.
Tässä Kari Viitasen keväällä 2010 SoleOPS-työn yhteydessä laatima aikataulutus:
- Opetussuunnitelman suunnittelu
- Koulutustoimikunta kevät 2012
- Opetussuunitelma 2012 soleopsissa 30.9.2012
- Opetussuunitelman toteutukset 2012 soleopsissa 31.10.2012
- Työaikasuunnitelma 2013: tiliöinti valmis 30.11.2012
- Työaikasuunnitelma 2013: opettajalle 1.12.2012
terveisin
Anne
PS. "Iso kierros" tarkoittaa OPS-prosessia, jossa kaikki tutkintokoulutuksen OPSit uudistetaan yhtä aikaa.
6. syyskuuta 2010
2. syyskuuta 2010
Muista koulutukset, ennakointi 21.9. ja AHOT 5.10.
Heti alkusyksystä on tulossa kaksi opetussuunnitelmiin liittyvää koulutusta.
Koulutukset ovat avoimia kaikille, ja niihin voi osallistua myös, vaikka ei olisi tiiviisti mukana OPS-prosessissa.
Osaamisen tunnistaminen on olennaista kaikille, jotka opettavat. Kyse ei ole vain aikaisemmin hankitusta osaamista ja hyväksiluvuista. Tarja Meristö puolestaan on ennakointiosaajana ihan guru, katso vaikka.
1) ModuuliOPS-kokemukset ja ennakointi 21.9.
Ohjelma on näkyvillä SAMKin henkilökunnan intrassa. Ilmoittautuminen 10.9.2010 mennessä elomakkeella.
2) Osaamisen tunnistaminen (AHOT) 5.10.
Ohjelma: yleiskatsaus ja konkreettista työntekoa, kouluttajana Petri Haltia (Haaga Helia amk). Tarkka ohjelma valmistuu viikolla 36. Ilmoittautuminen viimeistään 28.9. elomakkeella.
AHOT-koulutukset jatkuvat hyvin konkreettisina tämän lukuvuoden ajan.
terveisin Anne
PS. Kyllä näihin koulutuksiin voi tulla ilmoittautumattakin. Kahvia vain ei silloin ole osattu varata.

27. elokuuta 2010
Lisäys eilisiin kysymyksiin
Laajensin vielä eilisen yhtä kohtaa - muistin Hannan kanssa aiemmin tässä blogissa käymäni keskustelun ja monet muut keskustelut. Eli JORYn suuntaan meni paperi tällä laajennuksella:
2) Jos tarpeen asettaa minimi/maksimi
- mikä on opintojakson minimi/maksimikoko? onko tästä mitään poikkeuksia?
- mikä on moduulin minimi/maksimikoko?
- onko moduulin oltava jollakin jaollinen? jos, niin millä?

26. elokuuta 2010
Johtoryhmän päätettäväksi menossa
Opetusneuvoston muistion 9.6.2010 mukaisesti: "Anne Sankari listaa Päivi Jaatiselle kaikki asiat, joista tässä vaiheessa pitää olla selvä päätös. PJ ja Eeva-Liisa Moisio vievät asiat johtoryhmään. OPSin rakenteeseen liittyvät päätökset valmiit opetusneuvoston syyskuun kokouksen jälkeen."
Tein tänään alla olevan listan. **:llä merkityt perustelut ovat ne, jotka aiemminkin ovat olleet esillä.
Saa kommentoida. Näin on muulloinkin, vaikken sitä sanoisi.
Anne
OPETUSSUUNNITELMA 2013 – RATKAISTAVAT ASIAT
Aiemmat OPSiin liittyvät päätökset:
Johtoryhmä 18.5.2010: Uusilla opetussuunnitelmilla (OPS) aloitetaan 1.8.2013.
Opetusneuvosto 10.5.2010: Osaamistavoitteet kuvataan arviointitasoille 1 ja 5.
Ratkaistavat asiat – kysymyksiä ja ehdotuksia:
1) Ehdotus: moduulit ositetaan pienemmiksi kokonaisuuksiksi osaamisperusteisesti, ei aineperusteisesti – kokonaisuuksien laajuus 3-5 op **
2) Jos tarpeen asettaa minimi/maksimi
- mikä on opintojakson minimi/maksimikoko?
- mikä on moduulin minimi/maksimikoko?
3) Mistä lähtien OPSit ohjeistetaan kirjoittamaan tasoille 1 ja 5?
4) Mitkä yleiset teemat OPSeissa näyttävä? Onko jokin minimi, miten niiden on näyttävä?
5) Ehdotus: OPSin tutkintorakenteen mukainen osuus näin (työstetty SoleOps-ydinryhmän kanssa):
OPS-RAKENNE
Perusopinnot
o Moduuli A
- Opinto A1
• opinnon osat (käytetään, jos on tarvetta jakaa osa opinnosta esim. AHOT-suoritukseen, HUOM. eivät näy OPSissa, mutta näkyvät suorituksissa)
- Opinto A2
• opinnon osat (käytetään jos on tarvetta jakaa osa opinnosta esim. AHOT-suoritukseen)
o Moduuli B
- Opinto B1

(Moduulin alla voi aina olla n kappaletta ”opinto”-kokonaisuuksia.)
Ammattiopinnot
pakolliset ja vaihtoehtoiset ammattiopinnot (nämä voisivat olla jokin moduuli)
o Moduuli H
- Opinto H1

- Opinto H2

o Moduuli S
- Opinto S1

Vapaasti valittavat opinnot
Harjoittelu
Opinnäytetyö
- Opinto; opinnon osat: opinnäytetyön opinnot , toteutuksen osat (seminaarit, opponoinnit).
--> korvaisi opinnäytetyöpassin; teknisesti sama taso kuin edellä AHOT-suoritukset ts. ei näy OPSissa
[- Opinnäytetyö kirjataan projektina? tämä kohta vielä auki; AS & KJ-K työstävät ehdotuksen]
Kypsyysnäyte
**Pienempiä kokonaisuuksia puoltavat:
1. OPM:ään tilastoidaan vieraalla kielellä tarjottava opetus sekä vieraalla kielellä suoritetut opintopisteet. Moduulista tulisi voida erottaa selkeä kokonaisuus, joka tarjotaan vieraalla kielellä => voidaan mahdollisesti tarjota myös vaihto-opiskelijoille => ECTS-opas
2. Voidaan erottaa kokonaisuus tarjottavaksi virtuaali-AMK:ssa, suositus 5 op.
3. Voidaan erottaa kokonaisuus tarjottavaksi avoimessa AMK:ssa
4. Opiskelijoille kertyy opintopisteitä => KELAan => opiskelija saa rahaa eikä kenenkään tarvitse lähettää erillisiä ”lappuja” KELAan suorituksista, jotka eivät näy
5. Tilastokeskukseen toimitettavassa syyskuun tilastotiedoissa opiskelijoille kertyy opintopisteitä => SAMKin FTE-luku näyttää todelliselta. FTE-luku näkyy maailmalla.
6. Opiskelijan opintosuoritusotteessa näkyvät opiskelijan todelliset suoritukset => palvelee työnantajaa sekä työnhakutilanteessa opiskelija kykenee osoittamaan mitä on suorittanut ja mitä osaa
7. Kannustaa opiskelijaa suorittamaan kokonaisuutta, kun on tiedossa selkeät palaset, joista kokonaisuus kertyy, vrt. opettajat saisivat palkkaa kerran vuodessa
8. Opiskelijan helpompi antaa palautetta pienemmälle osalle kuin suurelle kokonaisuudelle => antaa todellisemman kuvan arvioitavasta alueesta; opettajien helpompi antaa palautetta opiskelijoille, palaute tilanteessa, jossa osaamisen voi vaikuttaa (vrt. palaute opintojakson/moduulin suorittamisen jälkeen); opintojaksot ovat osaamisen tarkastuspisteitä (checkpoint)
9. Kun opiskelija siirtyy koulutusohjelmasta toiseen tai on välillä pois tai tulee toisesta AMKsta, niin uudistettavaa HOPSia on helpompi rakentaa kun voidaan selkeästi osittaa mitä on suoritettu.
10. Tukee AHOTia: on helpompi sisällyttää HOPSiin; Opinto (opintojakso) voidaan jakaa osiin ns. opintojakson osiin. Näillä osilla voidaan hoitaa AHOTit, jos AHOT ei korvaa/hyväksilue koko opintoa (opintojaksoa).
11. Seurattavat toteutukset/opiskelijamäärä antaa todellisempaa informaatiota
12. Opintojaksoseloste pysyy merkityksellisempänä => koulutusjohtajien seuranta opetuksen laadusta; ongelmalliset toteutukset löydettävissä
OPS tuottaa tilastot => miltä SAMK näyttää maailmalla.
SoleOps-ohjelma ei edellytä pieniä kokonaisuuksia.
3–5 op:n palaset eivät poissulje usean opettajan yhteistyötä. Kun opintojaksot suunnitellaan kokonaisosaamisen kasvun (eikä oppiaineen) perusteella, opettajien yhteistyö on välttämätöntä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)